Jippiyayeedokai, motherf…)!

Bruce Willisin kuolematon lausahdus tuli ensimmäisenä mieleen viimeisen tarkkarin jälkeen. Nyt olen vapaa! Hallelujah!

 

Vapaus on relatiivinen käsite, mutta kuitenkin. Tätä hetkeä olen viimeiset kymmenen kuukautta odotellut, välillä luottavaisesti, välillä epätoivon partaalla. Nyt siis saan lentää ilman kouluttajia, olen siis Kenya Airwaysin ensimmäinen suomalainen kapteeni! Aika maheeta…

Congratulations
Captain!

Koulutuslentoja, tarkastuslennot mukaan laskettuna, lensin n 100 tuntia. Aikaa siihen kului kaksi kuukautta. Tahti ei ollut päätä huimaavaa, mikä johtui pienestä kouluttajamäärästä. Meidän expattien annettiin vain lentää tarkastuslentäjäkelpparin omaavien kanssa. Syy siihen taas on että ekalla expatilla tuli hieman erimielisyyksiä erään kouluttajan kanssa (joka siis oli erittäin ay-myönteinen, eli expat-vastainen. Ay siis tässä tarkoittaa ammattiyhdistystä, ei sitä suomalaista lentoyhtiötä…).

Koulutus oli tarkkaa, ei mitään vikaa siinä, näinhän sen tulee ollakin. Siinä lennoilla käytiin läpi koko koneen käsikirja ja paljon muuta. Opiskella sai ihan huolella, mutta sehän on kun pistäisi rahaa pankkiin kun itselleen kertailee. Kouluttajat olivat ihan mukavia, kunhan piti heidän kanssa oikean asenteen, eli nöyrän ja oppimishaluisen. Yksi italiaano on nyt kolmatta kuukautta lentokiellossa, kun eräällä lennolla onnistui loukkaamaan kouluttajaa. Kuulustelun jälkeen hänet pistettiin lentokieltoon rangaistuksena uppiniskaisuudesta, sitä on nyt kestänyt kolme kuukautta. Koska kyseinen kouluttaja on hyvä kaveri pääohjaajan kanssa, voi olla että spagetit on syöty eikä kundin ”tarvitse” enää lentää. Hieman kornia kun tarve on täällä kova, mutta minkäs teet, kenialaiset ovat ylpeätä kansaa. Tosin, niin ovat italiaanotkin ja tässä taitaa olla ongelman ydin. Ehdotin anteeksipyyntöä jos vielä haluaa lentää (vaikkei mitään väärää olisi tehnytkään), mutta veikkaan ettei sellaista ihan heti kuulu…

Nampula, Cat C-luokan kenttä. Noita pieniä "kukkuloita"
löytyy vähän joka puolelta ja kiitotiekin kokonaiset 1600m...

Kun viimeinenkin koulutusaihe oltiin käyty läpi oli tarkkarien vuoro. Niitä oli sitten kolme kappaletta, aikuisten oikeasti. Nämä kolme piti tietenkin lentää eri kouluttajien kanssa, ja jokainen saattoi kysellä ihan mitä tahansa koneesta tai operoinnista… Kohdalleni sattui kuitenkin hyvät kouluttajat jotka eivät kiusakseen kyselleet, vaan ihan asiaa, ja lennot onnistuivat ihan hyvin. Viimeisen lennon jälkeen kuuluikin sitten keskijakkaralta:  ”You failed to fail, congratulations!” Ja kuka väitti ettei kenialaisilla ole huumoria…

Viimeinen tarkastuslento oli kyllä tapahtumarikas. Kävimme kahdesti sotavyöhykkeellä, Etelä-sudanin Jubassa. Jubaan lennetään vain ja ainoastaan koska lipuista saa niin hyvää katetta, jos lentäjiltä kysyttäisiin ei sinne lennettäisi. Paikka on tunnettu ennen kaikkea olemattoman huonosta lennonjohdosta, vilkkaasta liikenteestä ja huonoista laitteistaan. Ei 2400m pitkässä kiitotiessäkään mitään kehumista ole, kuoppainen kuin naapurin soratie. Lisätään soppaan vielä liuta venäläisiä jotka lentävät vähän miten haluavat ja valehtelevat sijainnistaan, niin soppa on valmis.

Toisella käynnillä Flydubain kone (B737-800) yritti tunkea meidän ja ison Antonovin välistä. Kouluttajakippari juoksi ulos vartioimaan siipeämme, ja yritti vakuuttaa heille etteivät mahdu. Päättivät kuitenkin yrittää, ja hetken kuluttua näin Antonovin siivenkärjen maassa. Silläkin puolella oli ollut kaveri katsomassa (paikallinen tosin), mutta hän seisoi siiven takana… Flydubain winglet oli melkein poikki, joten ”pääsivät” nauttimaan Juban yöpyvästä. Good luck… Heti perään, lähtiessämme, torni yritti selvittää meidät yhtä ahtaaseen aukkoon, eipä suostuttu.

Tästä ehkä saa käsityksen miten läheltä tuo Flydubai meni.
Asematasolla ei kuvia uskalla ottaa, takavarikoivat
mekaanikon kameran kun hän yhtiön pyynnöstä kävi
ottamassa...

Lähtöä odotellessa huomasi miten hukassa torni oli. Hän kysyi ensin yhden koneen sijaintia, jolloin he ilmoittivat että laskeutuivat juuri. Hetken kuluttua hän kysyi toisen koneen sijaintia, jolloin he vastasivat laskeutuneen 15min sitten…

Lisämausteena, tultuamme takaisin Nairobiin, seisoimme parkissa kun Jumbojetin winglet pyyhkäisi alle metrin päästä ohjaamosta. Sen koneen perämies ei edes huomannut koko hommaa, rupatteli vain iloisesti kipparin kanssa…

Ensimmäinen afrikkalainen soololentoni meni muuten sitten neljä päivää myöhemmin samaan paikkaan, kahdesti. Kaikki sujui kuitenkin ihan hyvin, ellei huomioida pientä sählinkiä matkustajamäärän kanssa. Olimme melkein valmiit lähtöön, kun purseri ilmoitti että lukumäärä on oikein mutta matkustajien nimet eivät. Sitä selvitellessä koneen viereen ilmestyi poliisi. Hetken ihmettelyn jälkeen selvisi ettei poliisi halunnut päästää kyydissä olleita 9 yhdeksää valtion virkamiestä maasta. Jaahas, ei muuta kun heput ulos, uusi painolaskelma ja lähtöön. Siinä vaiheessa nimetkin täsmäsivät J

Hyttyssatoa Entebbestä. Tämä ei kuulemma vielä mitään...

On täällä muutenkin sattunut ja tapahtunut. Ghanalainen kollegani oli ensimmäinen joka valmistui. Hän kerkesi lentää noin kuukauden kunnes lensi Dar-el-salaamiin. Normaaliin malliin kentän päällä makoili iltapäivällä ukkospilviä. He tekivät laskun kesken ukkoskuuroa ja suistuivat hetkeksi kiitotieltä, ennen kun hän sai ohjattua koneen takaisin. Kukaan ei rytäkässä onneksi loukkaantunut, toinen moottori otti kuitenkin turpiinsa. Tutkinta on vielä kesken eikä virallista syytä ole. Selvää on kuitenkin ettei paikan lennonjohto yleensä kovin hyvä ole, tuulimittauspaikka on kiitotien toisessa päässä ja vettä oli kiitotiellä. Oliko kyseessä ohjaajavirhe vai odottamaton tuulenpuska toivottavasti vielä selviää. Kunne asia selviää kaveria ei kuitenkaan päästetä lentämään.

Täällä on muutenkin expattien joukossa käynyt kato. Ensimmäinen heppu, kolumbialainen, katosi uudenvuoden jälkeen sanaakaan sanomatta (takaisin Kolumbiaan siis). Seuraava latino irtisanoi itsensä pari kuukautta myöhemmin (samasta maasta hänkin), mutta ihan virallisesti siis. Yksi itaaliano on nyt kolmatta kuukautta kotona hoitamassa sairasta tytärtään, veikkaan ettei tule takaisin, kaksi muuta samaisesta saapasmaasta lähtivät yllättäen pari viikkoa sitten perhesyihin vedoten (perhesyy taidetaan aikuisten oikeasti kirjoittaa Alitalo, vai mikä se paikallinen firma nyt siellä onkaan…). Kun siihen lisää ne kaksi lentokiellossa olevaa, meitä lentäviä expatteja on nyt kaksi (kymmenestä). Yksi kolumbialainen vielä odottaa lentokoulutustaan, nähtäväksi jää toteutuuko koskaan…

Kamoon kaverit, mun pitäis päästä töihin...

Vappua viettäessä, seuraavia lentoja odotellessa (tänään…), glada wappen sinne vaan! Oli muuten mukava herätä ilman päänsärkyä, sillistä tekisi kyllä vähän mieli. No, lennetään nyt ensin.