Sateita odotellessa

Viimeisen kuukauden aikana ei ole tapahtunut juuri mitään, ainakaan ammatillisesti. Palkka on juossut kuten aiemminkin, mutta olemme vain odotellet seuraavaa koulutusta, epäillen ettei siitäkään tule mitään.

Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole ohitse, istun koneessa matkalla seuraavaan koulutukseen. Johannesburg here I come!

Talomme ajoliuska pahasti rikkaruohoutuneena.

Viimeisin koulutus oli pari kuukautta sitten, sen jälkeen olemmekin vain odotelleet. Joitain toiveita herättelimme siitä että kolme kaveria pääsivät kuin pääsivätkin koulutukseen pari viikkoa sitten, mutta touhuilut täällä ovat opettaneet kyyniseksi. Se ei ole niin etteivät he haluaisi meitä koulutukseen (no liitto ei halua), he eivät kerta kaikkiaan ole kykeneväisiä tehokkuuteen. Tämä pätee muuten monessa muussakin asiassa täällä. Se on tätä afrikkalaista ”tehokkuutta”. Yhden päivän aikana ei kerta kaikkiaan saa kauheasti aikaiseksi, siitä enemmän myöhemmin.

Afrikkalainen tehokkuus näkyy myöskin tässä koulutuksessa. Ensinnäkin tämä koulutus on täysin turha. Se ei liity mitenkään suoraan Kenya Airwaysiin, vaan on puhtaasti CRM-koulutusta. Ohjaamoyhteystyö eli CRM ei ole turhaa eikä siitä voi koskaan tietää liikaa, itse asiassa tykkään aiheesta. Ei, vaan tämä kurssi on tarkoitettu uusille perämiehille ja kapteeneille, ja tämä kurssi on läpäistävä jotta pääsee lentämään. Me kokeneet ulkomaalaiset olemme yhtiössä uusia ja sen myötä meidänkin on se käytävä. Piste. Lupasivat että saamme lyhyemmän kurssin, eipä taida mennä niin…

Ensin on viiden päivän CRM maakoulutus, perustavaa laatua. No, mikäs siinä, ainahan näistä asioista on mukava keskustella. Tämän jälkeen meille annetaan parin päivän pikakoulutus 737:aan, koska se on se simu mikä on käytettävissä. Sitten vuorossa on viisi simulentoa, joissa tulee kaikenlaisia häiriöitä. Näitten lentojen ajan meitä tarkkaillaan ohjaamoyhteistyön osilta, toimiiko se. Eikä me muuten lennetä perämiehen kanssa, vaan keskenään. Käytännössä siis meille annetaan lähes 737-koulutus ja sitten harjoittelemme sen koneen proseduureja, sen sijaan että treenaisimme edes Emppu-simussa. Tämän jälkeen lähdemmekin sitten Amsterdamiin ajamaan Emppusimuja…

Joulupukki tuli synttäreille käymään???

Aikaa koko CRM-kurssille on varattu 4 viikkoa, vaikkei aikaa menisi kuin n 2 viikkoa tehokkaalla aikataululla. Itse asiassa koko homman voisi tehdä viikossa jos katsottaisiin todellinen tarve. Onko koko hommassa järkeä? Ei kauheasti. Tuleeko siitä kallista yhtiölle? No aivan varmaan. Voi vaan miettiä 5 simulentoa per miehistö, se on muuten ihan oikea simu… Haluaisinkin nähdä Finskin koulutusosaston ilmeet, jos tämä lyötäisiin heidän pöytään..

Tämä tehokkuus ilmenee oikeastaan kaikessa elämisessä täällä Afrikassa, siihen on vain sopeuduttava. Ennen tänne tuloa mietiskelin mitäköhän Ira keksii tekemistä päivät pitkät? Varsinkin kun meillä on kotiapulainen joka siivoaa, pesee, silittää, laittaa ruokaa ja tiskaa? Enää ei tarvitse miettiä kun olen päässyt seuraamaan läheltä parin kuukauden ajan.

Aamulla on vietävä lapset kouluun, takaisin kotona ollaan yleensä vähän ennen yhdeksää. Koulusta heidät on taas haettava kolmen maissa. Suomessa tämän kuuden tunnin aikana ehtisi tekemään vaikka mitä, täällä ei. Jos esimerkiksi joudut käymään pankissa, siihen voi varata pari tuntia, ajamisineen ja jonotuksineen. Kauppakäynnit vievät vähintään saman ajan, ehkä jopa kolmisenkin tuntia, ruuhkasta riippuen. Jos olet sopinut putkimiehen kanssa tapaamisen kello kymmeneksi, hän tulee todennäköisesti viimeistään yhden maissa, tai sitten vasta lounaan jälkeen (lounas täällä on yleensä yhden ja kahden välillä). Tai jos yrität joitain asioita selvitellä puhelimen kautta, siihenkin joutuu varaamaan aikaa, varsinkin jos joku on luvannut soittaa takaisin. Täällä lisäksi aina syytetään liikenneruuhkia, eikä syyttä. Toisaalta, jos tietää liikenteen olevan tuskaisen hidasta, suomalainen lähtee tarpeeksi ajoissa liikkeelle. Täällä kellon aika on kuitenkin enemmän viitteellinen. Silloin tällöin joku kuitenkin yllättää olemalla ajoissa.

Halloween.

Tästä voimme vaan oppia ettei kelloa kannata koko ajan vilkuilla, vaan asiat tehdään silloin kun ne tehdään. Minulle tämä on ollut ja on edelleen vaikeata, mutta minkäs teet. Tästä voimme myös huomata ettei normipäivän aikana ehdi tehdä kuin yhden asian yleensä, sitten kellon onkin jo niin paljon että kohta täytyy lähteä hakemaan lapsia.

Varmaan osittain koulutuksen etenemättömyyden takia olen tuntenut itseni turhautuneeksi aika usein, mutta myöskin edellä mainittujen seikkojen vuoksi. Muutaman kerran olen kyllä itseltäni kysynyt mitä hittoa minä oikeasti täällä teen? Olen tuonut perheeni keskelle viidakkoa vain siitä hyvästä että voisin kokea jotain uusia ammatillisia haasteita. Melko itsekästä… No, eipä tämä tietenkään koko totuus ole, vaan kyllä moni muukin seikka vaikutti lähtemiseen. Ellemme olisi lähteneet varmaan katuisimme sitä lopun elämää. Itse näin ehkä meidät elämässä luksus expat elämää, no se ei kyllä ole toteutunut.

Vaikka asuinneliöitä on enemmän kuin Suomessa (veikkaisin että kolmisen sataa), talomme on täkäläisen mittapuun mukaan aika vaatimaton. Pihakaan ei ole mitenkään erikoinen, vaatimaton itse asiassa. Olemme käyneet muutaman muun expatin luona ja melkoisissa taloissa asustelevat. No, yhtiön maksama vuokra ei sellaiseen riitä vaan toimeen on tultava tällä (ihan kun se olisi huono…).  Hintataso on myös yllättänyt negatiivisesti. Ruoka ja bensa ovat ehkä vähän halvempia kuin Suomessa (ellei lasketa juustoja ym länsimaalaisia tuotteita), kaikki muut kulut ovatkin sitten liki korkeammat. Liki ainoa poikkeus on työn hinta, se ei täällä juurikaan maksa. Meidän puutarhurimme tienaa 5€/päivässä ja on ihan tyytyväinen, ei syö näköjään ihan samoja asioita kuin me.

Autojen hinnat ovat täällä korkeammat, onneksi jälleenmyyntiarvo on hyvä. Rahamme riittivät kahteen vm -97 olevaan autoon, Subaru Forester ja Toyota Landcruiser. Neliveto ja maasturi helpottavat elämää täällä. Vaikka tie sattuisi olemaan hyvässä kunnossa (harvinaista), siinä on varmaan useampi vauhtieste. Töyssyt ovat muuten sen verran korkeita ettei niistä lujaa ajeta ja hyvä niin. Täkäläisen liikennekulttuurin tuntien (tai sen puutteen), niin ilman töyssyjä ajaisivat varmaan ihan miten sattuu.

Turvallisuus on asia mikä meitä on huolestuttanut. Westgaten terrori-isku ei niinkään, vaan enemmänkin yleinen turvallisuus. Olemme usealta eri taholta kuulleet varoituksia siitä etteivät esim autokaappaukset/ryöstöt mitenkään poikkeuksellisia ole, täytyy oikeasti miettiä missä liikkuu ja varsinkin milloin. Tässä mielessä on hyvä ettemme ajele ökyautoilla, nuo meidän laitteet kun ovat ihanan arkipäiväisen näköisiä.

Kotiturvallisuus on toinen huolenaihe. Vaikka asummekin vartioidulla asuntoalue, se ei kuulemma riitä. Yhdellä naapurilla on koirien lisäksi yövartija ja hälytyslaitteet… No se on varmaan jo liioittelua, mutta jonkinlainen lisäturva on ilmeisesti oltava. Näillä näkymin se on hälytyslaite, vaikka Ira ja lapset mieluummin haluaisivat koiran. Katsotaan nyt jos vuokraemäntä suostuu osallistumaan, laitteet ovat täällä nimittäin kalliit eikä niitä voi vuokrata. Jälleenmyyntiarvo on erittäin kyseenalainen.

Tiwi Beach Mombasan lähettyviltä, ja oli ah niin rentouttavaa..

Tämän kirjoituksen yleissävy tuli melko synkäksi, piti putsata systeemit. Ei se elämä täällä missään nimessä huonoa ole, erilaista kyllä. Luksuksen makuun pääsee sitten eri reissuilla, lasten syyslomalla esim kävimme rannikolla rentoutumassa. Seuraavaksi varmaan on vuorossa safari, emme vielä ole kunnolliselle ehtineet.

Uskon myös että kunhan pääsen aloittamaan työt, maailma näyttää taas valoisammalta. Kyse voi yksikertaisesti olla koti-ikävästä…