Simuloitumista

I believe I can fly

No niin, homma jatkuu. Lentäminen, tai ainakin lentokoulutus. Liki parin kuukauden tauon jälkeen on taas aika istahtaa koulupenkille.

Kohta taas oikeata konetta kiertämässä. Maalaus on hieman
eri, same same but little different...

Tällä kertaa homman nimi on simulaattorikoulutus ja konetyyppinä ihan se oikea Embraer, eli kone jota minä lähdin Ahvrikkaan lentämään! Mukava taas yhdeksän kuukauden jälkeen istua puikoissa. Ensimmäinen sessio on jo takana, ja kyllähän se kone ilmassa pysyi ihan mukavasti. Joitakin seikkoja sieltä täältä on unohtunut, mutta kyllä ne sieltä pikkuhiljaa tulevat. Tietenkin nyt homma on tehtävä kuten kenialaiset sen haluavat, ja kuten jokainen varmaan voi tässä vaiheessa jo kuvitella, tämäkään ei mene ihan kuten Strömsössä… No, erot ovat onneksi pieniä ja opittavissa, eiköhän se siitä. Lisäksi tarkastuslento heidän mukaan on tilaisuus jossa kuormitetaan kaverit niin paljon kuin nuppi vaan kestää (ja vähän senkin päälle), eikä suinkaan nykyaikana vallillaan oleva tarkastustilaisuus (mahdollisimman lähellä oikeata lentoa) jossa voi jopa jotain oppia. Täällä yhden vian hoidettuasi, tulee heti seuraava vika jne. Paniikkiin ja synkkyyteen ei tosin ainakaan vielä kannata vaipua, kaikki viisi edellistä expattia ovat sen läpäisseet. Ehkä kyseessä on vain jonkinlainen nöyryyttäminen. Täytyypä kysellä Iralta osaankohan olla tarpeeksi nöyrä, no ehkä siellä voi jättää selittelyt vähemmälle…

Plus viisi astetta, sateista ja pimeää. Tämä suomalaistenkin mielestä tylsä keli tuntui hetken aikaa mukavalta, ihanaa taas olla sivilisaation parissa. Tänään tilanne jo normalisoitui, kaipaan takaisin lämpöön… Näköjään olen liikaa hengaillut brittien kanssa kun pitää säästä kirjoitella.

Nairobissa elämä on nyt jatkunut melkoisen normaalina, Ira vanhempien vierailun jälkeen. Lapset käyvät koulua ja pelaavat nyt maahockeytä, keli on tasaisen lämmin ja kuiva. Sateen ovat harvassa. Landcruiseria on korjattu niin paljon että se rupeaa olemaan kunnossa, nyt onkin sitten Subarun vuoro. Huollosta huolimatta (heh), vika ei korjaantunut itsestään, vaan masiina sammuilee edelleen silloin tällöin. Tällä autolla mun pitäisi sitten ajella töihin… No, ehkä se on korjattu kun tulen takaisin.

Koulutuksen eteneminen sai aikaan rauhan myös talossa, hetken kun jouduimme jopa pohtimaan että entäs jos irtisanovat. Lähdemmekö takaisin Suomeen maitojunalla? Se ei kuulemma ollut vaihtoehto, joten olin jo tarkistelemassa yhteyksiä Kiinaan, vieläkö huolisivat sinne testeihin. Onneksi ei ainakaan tällä hetkellä ole tarvetta käydä koko se ruljanssi läpi uudestaan.

Tämänkertainen koulutuksen viivästymisen syynä oli oikeudenkäynti. Lentäjäliitto haastoi yhtiön oikeuteen, koska yhtiö ei liiton mielestä noudattanut Kenian työlupalakia. Ilman oikeuden päätöstä, yhtiöllä ei ollut lupaa jatkaa meidän koulutusta. Tietäen miten pitkään oikeudenkäynnit kestävät Suomessa, ajattelin että kaikki on mahdollista. Ensimmäinen käsittelykin siirtyi jo kerran, kuukaudella.

Kuka heittää ensimmäisen kiven. Liitto? Yhtiö?
Se olikin Ronja. Onneksi kivi oli vedellä täyetty ilmapallo.

Yllätys oli suuri kun lisäkäsittelyjä ei tarvittu. Oikeuden mielestä kyseiseen työlupalakiin ei voinut vedota, joten käsittely loppui siihen ja liitto määrättiin maksamaan kaikki kustannukset. Sitten alkoikin säpinä koulutustoimistolla. Ne joilla jo lupakirja on valmis, pistettiin heti lentämään, meille muille buukattiin saman tien simukeikka. Syy tähän kiireeseen on osittain taloudellinen, mitä nopeammin koulutuksemme päättyy, sen nopeammin olemme tuomassa rahaa yhtiön kassaan. Toisaalta lähikuukaudet ovat osoittaneet melkoista kekseliäisyyttä liiton puolelta, aina ovat keksineet uusia kepposia. Heidän seuraavaa vetoa odotellessa yhtiö yrittää nopeasti viedä koulutuksemme päätökseen, koska sen jälkeen liitto ei enää pysty vaikuttamaan meidän työskentelyyn. Ehkä…

Not quite Strömsö

Är det nån som minns Freddes kompensationsfaktor-teori, från Solsidan säsong 2 eller 3? Kanske rentav säsong 1? Det är lite samma som vi i Finland kanske kunde kalla lätkäspelar- eller formelchaufförsteorin. Ni vet, varför får hockeyspelarna o killar som Räikkönen dom snygga brudarna? Det är alltså på grund av kompensationsteorin.

Big blue eyes, jag menar brown eyes...

Jag misstänker att vårt liv här i Nairobi också baserar sig på en slags kompensationsteori, en annan variant visserligen. Jag hittar nämligen ingen annan orsak till att det inte går som Strömsö. Den Nyströmska förbannelsen är förstås en annan möjlighet. Förbannelse är väl i och för sig ett väl kraftigt ord, men det händer och fötter alltid i Nyströms släkt.

Vi ska se om jag kommer ihåg alla den sista tidens ösmörtS.

Först då bilarna, sju sorger o åtta bekymmer. Pradon har reparerats mer än jag minns, haft 2 punkteringar (i och för sig ”bara” luft som försvunnit mellan fälgen o däcket), tappat servon tre gånger, skråmats av vår chaufförskille. Subarun har haft en punktering o förra veckan slocknade motorn några gånger. Tur nog nära hemma, så Ira lyckades ta sig ända hem. Jag fyllde på kylarvätskan o for ut på provtur. Just när jag var övertygad om att den inte har något fel, slocknade den igen. Mekanikerns teori var att det kanske (obs, kanske) berodde på dåligt luft- och bränslefilter. Så nu återstår att se om felet ”gick sönder”, dvs försvann. Kul att ge sig ut med den…

Vattenboilern berättade jag innan om, parasit har både Ira o jag nu haft (ingen malaria, ännu…). Vi beställde sängar till gästrummet från lokala snickarskolan, när de kom var sängarna 4 cm för breda o 8 cm för långa. Det märkte vi förstås först när vi fick madrasserna…

Äh, inte tänker jag göra listan längre, poängen gick säkert fram. Ingenting fungerar på automatik här, ofta känner man sig som dagisfröken. Du kan i princip inte lita på att nånting blir gjort eller något händer, om du inte konstant följer upp, ringer o håller koll på saken. För du t. ex. bilen på reparation, måste du hålla koll på att dom inte byter bort orginaldelar o ersätter dom med kinesiskt crap, eller bara sätter lite lim (signaturen ”erfaren”). Eller då elmontören som installerade för tunn ledning till vattenboilern (men det var ju inte hans fel, utan killen som sålde fel ledning åt honom…).

20 elefanter kan inte ha fel, gyttja är helt rätt.

Allt detta är alltså vardag i här i Kenya och är bland annat vad som skiljer landet från i-länder. Glöm alltså Strömsö, Teletubbies kunde vara bättre serie. Efter ett drygt halvår, börjar vi så småningom lära oss, men det är svårt. Det krävs tålamod, tålamod och tålamod. Humor hjälper också, ja egentligen går det inte utan humor. Tålamod har jag mycket av, men det som varit svårast för mig är att inse att allt inte fungerar, hur du än gör. Jag vet till exempel att elektrikern inte kommer på utsatt tid, men ändå lyckas han alltid överraska mig med att komma senare. Han kanske fixar det mesta, men just den viktigaste delen saknar han. Osv, osv.

Samtidigt är livet här sådär generellt väldigt behagligt. Klimatet passar som p.i.g. (p…en i Greta), tempot är långsamt och behagligt (omvänd psykoteori) och ofta middagar eller grillning på veckoslutet. Vet inte om det är isoleringen under kvällar, men veckosluten träffas folk ofta, dricker en hel del öl o bara umgås. Betydligt mer än i Finland. Kan delvis bero på att barnen inte har hobbyn egentligen alls under veckosluten, eller mycket sällan. I går var vi t ex bjudna till min squashkompis, en egyptier. Gästerna bestod av en blandning av libaneser och egyptier, plus vi. Träffade också egyptiska ambassadören där, som verkade vara en trevlig kille. Några av gästerna  kallade honom his excellency, det klarade jag dock inte av, tror inte han brydde sig. Det var hursomhelst intressant att träffa nya människor, och äta egyptisk-libanesisk mat.

Det som kanske lite stör mig är att det verkar vara lite av ankdamm över det hela. Britterna umgås med britter (eller åtminstone alltid typ med samma människor), egyptierna med egyptier osv. Själv tycker jag att det vore kul med lite mer blandat gäng, men det får vi väl försöka fixa sen, när vi ordnar något.

Snart är det dags igen, den här gången på riktigt...

Snacka om tajming. I nästan två månader har jag gått omkring och väntat på nästa skolning, med en stigande oroskänsla (tvivlet på att blir det alls av). Beslöt mig sen för att göra en stickare till Finland och träffa kompisar. Bokade biljetter till onsdagen (alltså om tre dagar). Nu plötsligt, i förrgår, började saker och ting igen röra på sig. Skolningen går vidare och plötsligt är det bråttom. Simulatorn i Amsterdam är bokad till…just det, på onsdag blir det avfärd. Kanske. Vågar inte riktigt lita på att det blir av förrän jag sitter på flyget… Så var det med den Finlandsresan då. Nå, bra är det förstås att jag kanske snart får jobba. Just som jag blivit van med att bara vara… C’est la vie, eller kanske mer träffande hakuna matata.

Nådens år 2014

Känner mig proffsig just nu. Skrev nyss uppdatering, blev längre än jag tänkt. Kopierade texten för att klistra in den hit och skulle dessutom spara den. Resultatet blev att jag lyckades spara en helt annan text och texten jag skrivit försvann ut i cyberrymden. Goddammit! Återkommer...

Merry New Year

Wau! Välillä täällä sattuu ja tapahtuu niin nopeasti ettei ehdi edes blogia päivittämään. Suurin syyllinen tähän on toki ettei meillä ollut kunnolla toimivaa nettiä Malindissä, ja itse asiassa olin lomallaJ.

Jatketaan autolinjalla. Palkkasimme kuskin tuomaan automme Malindiin ja kaikki sujui hyvin. Auto toimi niin kuin piti, tosin yhden renkaan rengaspaine hupeni jonkin verran matkan aikana. Iloisesti kuitenkin käytimme autoa, kävimme syömässä ja kaupassa. Mukavampaa hotellia etsiessämme, asioimme myös pitkän pätkän huonoa hiekkatietä. Tiedoksi muuten että hyviä hiekkateitä täällä ei juuri ole, joten oletusarvona hiekkatie on jo huono. Jos se lisäksi erikseen mainitaan huonoksi, se on aikuisten oikeasti huono. Tämä oli sellainen, joskin kuivuuden takia  pahempiakin on nähty.

Kaunottaremme kotona Nairobissa.

Auto siis kesti hyvin, kunnes pari päivää ennen paluuta, syttyi mittaritaulussa samainen moottorin varoitusvalo, joka ennen korjauksia koko ajan paloi. Valo syttyi muuten vasta sen jälkeen kun auto oli käynyt huollossa, eivätkä saaneet sitä sammumaan… Näin täällä. Oli miten oli, tämä hieman muutti suunnitelmiamme itse ajaa auto takaisin Nairobiin. Pyysimme kuskimme taas paikan päälle ja lähdimme ystävien luokse juhlimaan uutta vuotta. Kuski tulisi sinne ja seuraavana päivänä ajaisi meidät lentokentälle, jonka jälkeen ajaisi sitten auton Nairobiin (edellyttäen tietenkin että mahdumme koneeseen, id-matkailun ihanuutta…).

Ennen kuin kuskimme pääsi paikan päälle huomasimme ystäviemme luona että meillä oli rengasrikko. Suomen tapoihin tottuneena tarkoituksena oli itse vaihtaa rengas, kunnes puutarhuri ehdotti että hän voi pyytää pari jannua paikalle hoitamaan homman, parin euron korvausta vastaan. Siirryin takavasemmalle drinkin kera, olihan kuitenkin uuden vuoden aatto.

Rikkoutunut rengas ei tietenkään ollut se joka oli aiemminkin vuotanut, vaan paras auton renkaista. Totta kai. Yrittäessäni irrottaa vararengasta, huomasin että pulttilukko ei auennutkaan avaimellani. Muita avaimia ei tietenkään ole, näin ollen vararengasta ei siis voi käyttää. Lisäksi autossa ollut lenkkiavain ei sopinut rikkinäisen renkaan pultteihin (vararenkaan muihin pultteihin kylläkin…), joten homma ei tosiankaan lähtenyt hyvin käyntiin. Onneksi tämä ei tapahtunut tien päällä…

Ongelmat jatkuivat. Eka korjaaja ei löytänyt sopivaa lenkkiä, joten hän luovutti. Onneksi puutarhurilla oli toinenkin tuttu joka hetken kuluttua tuli. Ilman työkaluja. Tässä vaiheessa kuskimme oli jo ilmestynyt paikalle ja sai vastuun tilanteesta. Itse menin hakemaan uutta drinkkiä, tälläkin kertaa tunsin ansainneeni sellaisen. Tunnin kuluttua sain raportin että rengas korjattu ja kaikki hyvin. Vuoden lopuksi pystyi siis sanomaan loppu hyvin kaikki hyvin. Uuden vuoden päivällinen koostui muuten graavitonnikalasta, hummerista ja jättikatkaravuista. Sainpahan sanottua J

Happy New Year!

Mi casa es su casa. Fast det ser bättre ut än det var...

En stillsam hälsning från det tropiskt varma Malindi. Dagstemperaturen 30-32 grader, sjunker kanske till 25 grader på morgonnatten. Jag hör någon i det mörka och råkalla Finland nu sucka och säga: Tänker han faktiskt klaga på värmen? Nejdå, det tänker han inte. Tänkte bara att ni ville veta… Dessutom finns det luftkonditionering på rummen.

Innan det är dags att avsluta det inte så flygrika året tänkte jag komma med en observation, om trafiken igen. Här i Malindi kör bilarna i ett helt annat tempo, de enda som kör om är säkert Nairobibor (liksom undertecknad…). Tuk-tuks och motorcyklar trängs på de relativt smala vägarna och ser inte ut att ha bråttom nånstans, nå i hettan här förstår jag det så väl. Livet går liksom pole pole (långsamt på swahili). Lite onödigt mycket italienare finns här, man klarar sig faktiskt bättre här på italienska än engelska och det är inget skämt.

Vår nya bil.

Observationen ja. Liksom i Nairobi, har man här ingen aning om varken hur man riktar bilens strålkastare eller hur man bör använda helljus. Nån annan slutsats kan man inte dra när man kör om kvällarna. Minst hälften av bilarnas lampor lyser rakt i ögonen. Det hjälper föga att blinka med helljusen, hela en bil släckte helljusen tack vare det. Jag antar helt enkelt att ingen berättat något om det i bilskolan (heh, jag skrattar åt hela begreppet bilskola), så få förstår säkert inte varför vissa bilars ljus bländar och andras inte. Elementärt min käre Wåttson, men så är det här i Aferika som min gode vän Tommy Pohjola skulle säga (Aferika alltså, inte Wåttson). Må det nya året bli bättre än det förra! Som trots allt inte varit dåligtJ