Simuloitumista

I believe I can fly

No niin, homma jatkuu. Lentäminen, tai ainakin lentokoulutus. Liki parin kuukauden tauon jälkeen on taas aika istahtaa koulupenkille.

Kohta taas oikeata konetta kiertämässä. Maalaus on hieman
eri, same same but little different...

Tällä kertaa homman nimi on simulaattorikoulutus ja konetyyppinä ihan se oikea Embraer, eli kone jota minä lähdin Ahvrikkaan lentämään! Mukava taas yhdeksän kuukauden jälkeen istua puikoissa. Ensimmäinen sessio on jo takana, ja kyllähän se kone ilmassa pysyi ihan mukavasti. Joitakin seikkoja sieltä täältä on unohtunut, mutta kyllä ne sieltä pikkuhiljaa tulevat. Tietenkin nyt homma on tehtävä kuten kenialaiset sen haluavat, ja kuten jokainen varmaan voi tässä vaiheessa jo kuvitella, tämäkään ei mene ihan kuten Strömsössä… No, erot ovat onneksi pieniä ja opittavissa, eiköhän se siitä. Lisäksi tarkastuslento heidän mukaan on tilaisuus jossa kuormitetaan kaverit niin paljon kuin nuppi vaan kestää (ja vähän senkin päälle), eikä suinkaan nykyaikana vallillaan oleva tarkastustilaisuus (mahdollisimman lähellä oikeata lentoa) jossa voi jopa jotain oppia. Täällä yhden vian hoidettuasi, tulee heti seuraava vika jne. Paniikkiin ja synkkyyteen ei tosin ainakaan vielä kannata vaipua, kaikki viisi edellistä expattia ovat sen läpäisseet. Ehkä kyseessä on vain jonkinlainen nöyryyttäminen. Täytyypä kysellä Iralta osaankohan olla tarpeeksi nöyrä, no ehkä siellä voi jättää selittelyt vähemmälle…

Plus viisi astetta, sateista ja pimeää. Tämä suomalaistenkin mielestä tylsä keli tuntui hetken aikaa mukavalta, ihanaa taas olla sivilisaation parissa. Tänään tilanne jo normalisoitui, kaipaan takaisin lämpöön… Näköjään olen liikaa hengaillut brittien kanssa kun pitää säästä kirjoitella.

Nairobissa elämä on nyt jatkunut melkoisen normaalina, Ira vanhempien vierailun jälkeen. Lapset käyvät koulua ja pelaavat nyt maahockeytä, keli on tasaisen lämmin ja kuiva. Sateen ovat harvassa. Landcruiseria on korjattu niin paljon että se rupeaa olemaan kunnossa, nyt onkin sitten Subarun vuoro. Huollosta huolimatta (heh), vika ei korjaantunut itsestään, vaan masiina sammuilee edelleen silloin tällöin. Tällä autolla mun pitäisi sitten ajella töihin… No, ehkä se on korjattu kun tulen takaisin.

Koulutuksen eteneminen sai aikaan rauhan myös talossa, hetken kun jouduimme jopa pohtimaan että entäs jos irtisanovat. Lähdemmekö takaisin Suomeen maitojunalla? Se ei kuulemma ollut vaihtoehto, joten olin jo tarkistelemassa yhteyksiä Kiinaan, vieläkö huolisivat sinne testeihin. Onneksi ei ainakaan tällä hetkellä ole tarvetta käydä koko se ruljanssi läpi uudestaan.

Tämänkertainen koulutuksen viivästymisen syynä oli oikeudenkäynti. Lentäjäliitto haastoi yhtiön oikeuteen, koska yhtiö ei liiton mielestä noudattanut Kenian työlupalakia. Ilman oikeuden päätöstä, yhtiöllä ei ollut lupaa jatkaa meidän koulutusta. Tietäen miten pitkään oikeudenkäynnit kestävät Suomessa, ajattelin että kaikki on mahdollista. Ensimmäinen käsittelykin siirtyi jo kerran, kuukaudella.

Kuka heittää ensimmäisen kiven. Liitto? Yhtiö?
Se olikin Ronja. Onneksi kivi oli vedellä täyetty ilmapallo.

Yllätys oli suuri kun lisäkäsittelyjä ei tarvittu. Oikeuden mielestä kyseiseen työlupalakiin ei voinut vedota, joten käsittely loppui siihen ja liitto määrättiin maksamaan kaikki kustannukset. Sitten alkoikin säpinä koulutustoimistolla. Ne joilla jo lupakirja on valmis, pistettiin heti lentämään, meille muille buukattiin saman tien simukeikka. Syy tähän kiireeseen on osittain taloudellinen, mitä nopeammin koulutuksemme päättyy, sen nopeammin olemme tuomassa rahaa yhtiön kassaan. Toisaalta lähikuukaudet ovat osoittaneet melkoista kekseliäisyyttä liiton puolelta, aina ovat keksineet uusia kepposia. Heidän seuraavaa vetoa odotellessa yhtiö yrittää nopeasti viedä koulutuksemme päätökseen, koska sen jälkeen liitto ei enää pysty vaikuttamaan meidän työskentelyyn. Ehkä…